Etusivu > Kissainfoa > Kissa (Felis silvestris catus)
Katso lisätietoja kissanpennuista pentueiden omilta sivuilta
Kissa (Felis silvestris catus)
Kissa on villikissasta (Felis silvestris) aikanaan ihmisen seuraan kesytetty ja se on siten villikissan alalaji.
Kukaan ei tiedä ihan tarkoin, milloin kissa kesytettiin eikä edes miksi ja missä. Tutkimuksen hankaluutena on se että kissan rakenne muuttuu vain hyvin vähän sen siirtyessä luonnosta ihmisen suojelukseen. On selvää, ettei kissoista tullut kesyjä ennen maanviljelysvallankumousta. Tässä suhteessa kissat poikkeavat suuresti koirasta, joka jo 12 000 vuotta sitten toimi ihmisen apuna metsällä. Kissat olivat varsin vähäarvoisia esihistoriallisille ihmisille ennen kuin he siirtyivät maanviljelyyn. Jyrsijöiden vallatessa vilja-aitat kissat norkoilivat lähistöllä pyydystellen niitä. Egyptiläiset huomasivat tämän ja aloittivat kesyttämisen.
Useimpien arvelujen mukaan ajankohta olisi siinä 3 000 - 6 000 vuotta sitten muinaisessa maanviljelysyhteisössä Egyptissä. On mahdollista, että Vähä-Aasian kansat tunsivat ja olivat jo Mesopotamiassa 4 000 vuotta eKr ja Anatolian maanviljelyskylissä 8 000 eKr kesyttäneet kissan. Kissojen jäännöksiä on löytynyt Jerikon läheltä nuoremman kivikauden aikaiselta asuinpaikalta, jolla on ikää noin 9 000 vuotta, mutta puuttuu todisteita siitä että nuo kissat olisivat olleet kesyjä. Myös esim. Kyprokselta merkkejä kissoista ihmisten parissa on löydetty ja ne sijoittuvat noin 8 000 vuoden päähän. Samoin havaintoja kissoista ihmisen piirissä löytyy Intiasta ja Kaukaasiasta.
Kissan domestikoituminen saattoi tapahtua myös useilla alueilla samoihin aikoihin. Nuo ensimmäiset ihmisen piirissä liikkuneet kissat ovat kuitenkin olleet joko liki täysin taikka puoliksi villejä – ja niitä on suosittu siksi, että niitten avulla on voitu käydä sotaa viljavarastoihin tunkevia hiiriä ja rottia vastaan. Käytännössä voisi ajatella, että viljavarastojen lähettyville jätettiin tarjolle ruokaa, joka houkutteli sinne villikissoja. Ruuan makuun päästyään villikissat eivät voineet olla huomaamatta rottia ja hiiriä, joilla ateriaa oli luontevaa jatkaa. Kissoja ei siis ihan heti otettu vain seuralaisiksi ja rapsuteltaviksi.
Historiateoksessaan Herodotos kertoo hämmästelleensä pientä seuraeläintä, joka oli tuntematon vielä silloisessa Kreikassa. Hän kertoo egyptiläisten arvostaneen sitä niin suuresti, että he palvoivat sitä kuin jumalaa. He kunnioittavat kissaa siitä syystä, että se tuhoaa jyrsijät ja vartioi vilja-aittoja. Kissoja vartioitiin tarkoin, jotteivät ulkomaalaiset kauppiaat olisi saaneet vietyä niitä mukanaan. Egyptiläiset taideteokset ja käsityöt osoittavat meille, miten tärkeä kissa oli muinaisen Egyptin jokapäiväisessä elämässä metsästäjänä, lemmikkinä ja lopulta jumalattarena.
Metsästäjät käyttivät noin 1 900 eKr. kissoja apunaan lintujen pyydystämisessä ja noin 500 vuotta myöhemmin kissat yhdistettiin rakkauden ja hedelmällisyyden jumalattareen Bastiin. Kissa tuli kotieläimeksi noin 3 500 vuotta sitten. Sitä ei varsinaisesti palvottu kotioloissa. Kuitenkin egyptiläiset kohtelivat kissaa hyvin ja se oli arvostettu eläin kotonakin. Kissojen onnellinen Egyptin Bast-kultin aika kesti noin 2 000 vuotta. Bastetin palvonta jatkui aina 300-luvulle jKr.
Kissaeläimet olivat kuuluneet muiden pyhien symbolien ja eläinten ohella muinaisegyptiläisten uskontoon jo ennen kuin kissoja palvottiin. He uskoivat jumalien antavan leijonan hahmossa määräyksiä ja ennemerkkejä. Myöhemmin kissan ja lejonan samankaltaisuus ei jäänyt huomiotta, vaan oli osasyynä siihen, että kissasta tuli palvottu. Kissat yhdistettiin Bastiin myös syystä että kissaan liittyvä seksuaalisuus ja hedelmällisyys loivat yhteyden jumalattaren luonteen ja kissan välille. Jumalatar saattoi olla myös raaka ja niin on kissakin, pentujaan puolustaessaan.
Yhteydet jumalattareen teki kissasta korkeampien voimien vertauskuvan. Tähän sopi hyvin myös kissan salaperäisyys ja itsenäisyys sekä se että se säilyttää auringonvalon silmissään yön yli aurinkojumala Ran tavoin. Kissan toimiminen elintärkeän viljan vartijana eli hiirten metsästäjänä oli suuri syy siihen miksi kissasta tuli palvotuin kotieläin. Se pelasti ihmisten ruoan.
Egyptiläiset hävisivät sodankin persialaisia vastaan kun he tottelivat tätä lakia. Persialaiset olivat nimittäin niin ovelia, että lähtiessään taisteluun heillä oli kissoja mukanaan joko sylissään tai muuten irrallaan. Egyptiläiset eivät uskaltaneet kohottaa aseitaan hyökätäkseen, sillä he olisivat voineet osua johonkin kissaan.
Bubastiksen temppeliin tuli vuosittain huhti-toukokuussa noin 700 000 pyhiinvaeltajaa, enimmäkseen naisia, jotka purjehtivat laivoissa Niilillä juhlapuettuina. Juhlijat joivat, tanssivat ja lauloivat. Bubastiksessa kissan palvonta saavutti huippunsa. Täältä sai myös alkunsa kissa-jumalattaren nousu kansalliseksi pääjumalaksi. Kun Bubastiksesta tuli vuonna 945 eKr Egyptin pääkaupunki, korotettiin paikallinen Bast kansalliseksi jumalaksi. Bast oli aluksi hallitsijaperheen lasten erityissuojelija.
Bastet-patsaat Bubastiksen kaupungista ovat luultavasti peräisin myös useimmat löydetyt kissajumalattaren patsaat. Tätä on tosin vaikea päätellä sillä Egyptissä oli muitakin kissakultin keskuksia, esimerkiksi Sakkara. Patsaat ovat pronssisia, savisia tai kivisiä ja ne esittävät Bastin joko kissan hahmossa, jossa kissalla on etujalat jännittyneet suoraan eteenpäin ja valpas ilme kasvoillaan. Joskus patsas on koristeltu kultaisilla korvarenkailla. Toinen tapa on kissapäinen nainen, jolla on neljä kissanpentua jaloissaan, sekä helistin ja kilpi, aegis käsissään. Helistin, sistrum, kuvaa sitä että jumalatar piti ihmisistä jotka pitivät lystiä.
Jumalattaren palvontamenoissa oli aina tanssia ja laulua. Pyhiinvaeltajat, jotka tulivat Bubastiksen temppeliin ostivat ja uhrasivat jumattarelleen patsaita saadakseen onnea ja apua. Vanhemmat ostivat temppelistä vastasyntyneelle lapselleen kissajumalan muotoisia amuletteja, jotka ripustivat lapsen kaulaan suojelemaan kulkutaudeilta ja muulta pahalta.
Beni-Hasanista löytyi 1 800 -luvun lopulla toinen suuri hautausmaa, 300 000 muumiota. Tästä valtavasta määrästä tutkimusaineistoa on jäljellä enää vain muutama muumio. Suurin osa muumioista on Liverpooliin lähetettynä käytetty lannoitteina. Aiemmin olivat Napoleonin sotajoukot polttaneet suuret määrät kissamuumioita. En tiedä liittykö tämä asiaan, mutta Napoleonillahan oli tiedettävästi kissakammo.
Kissan esiintymisestä Palestiinassa ei ole todisteita. Kissaa ei mainita Raamatussakaan, jonka arvellaan johtuneen siitä, kun Egyptin orjuuden aikana oikeaoppiset joutuivat palvomaan epäjumalia kuten Bastia. Seuraavien vuosisatojen kuluessa eurooppalaiset oppivat arvostamaan kissaa sekä seuralaisena, että tuholaisten hävittäjänä. Kissat löysivät kodin myös munkki- ja nunnaluostareista.
Kreikkalaiset ja roomalaiset käyttivät jyrsijöiden torjuntaan käärmeitä ja kärppiä. Mutta nämä hiirten metsästäjä olivat epäluotettavia ja saattoivat tappaa muita tarpeellisia eläimiä, kuten vuohenkilejä, kaniineja ja kanoja. Antiikin Kreikan jäämistössä on vain vähän tietoa kissasta lemmikkieläimenä. On maljakko, jossa on kuva orjasta, joka pitelee kissaa, toisessa mies ja nainen leikkivät kissan kanssa. On tiedossa, että kissaa ainakin siedettiin sen hyödyllisyyden takia, vain joskus se pääsi lemmikiksi asti. Se oli kallis, sillä se oli salakuljetettu Egyptistä.
Seuraeläimen osa oli varattu koirille ja laulukaskaille, jotka ei kummatkaan tule kovin hyvin toimeen kissan kanssa. Tosin Kreikassakin se oli liitetty naiseuteen, sillä eniten sen kuvia on säilynyt alabasterisissa hajuvesipulloissa. Erinäisistä säilyneistä lauseen pätkistä ja tarinoista voidaan päätellä, että kissaa pidettiin Kreikassa kotieläimenä ja se sai hyvän kohtelun.
Ei tiedetä tarkasti, milloin kissa tuli Kiinaan, mutta kesyjä kissoja siellä oli jo Kristuksen syntymän aikoihin. Muinainen Kiinan kulttuuri ei suhtautunut kovinkaan erikoisesti kissaan. Niiden kuitenkin ajateltiin tuovan mukanaan epäonnea ja köyhyyttä; kissan tulon myötä alettiin kuulla tarinoita kissan kyvystä tuottaa onnettomuutta. Uskomus on saattanut levitä ajatuksesta, että koti tai maatila, missä kissoja tarvittiin hävittämään tuholaisia ei ollut kovin vauras eikä hyvinhoidettu.
Toinen japanilainen kissa on paha ja pelottava nekomata, jolla äidit pelottelevat lapsiaan. Nekomata on kaksihäntäinen hirviö, joka tuhoaa ja tappaa, mutta kohtaa kuitenkin loppunsa urheassa samuraissa. On myös olemassa kissa, joka syö rottia ja hiiriä pelastaen siten ihmisten ruoan.
Muinaisessa Siamissa kissat olivat palatsien asukkaita. Ne vartoivat temppelien aarteita. Kissan ajateltiin, buddhalaisen käsityksen mukaan, kuljettavan kuoltuaan jalostuneiden ihmisten sieluja paratiisiin. Tiedetään, että vielä vuonna 1926 Siamin kuninkaan kruunajaisseremonioissa kissa esitti edesmennyttä kuningasta. Legenda kertoo, että kissat olivat vuosituhansia sitten Siamin hallitsijoiden seuralaisia ja palatsien vartijoita. Tarina kertoo, että ennen buddhalaisuuden valtaantuloa vartioivat valkoiset kissat kultaista jumalattaren temppeliä. Kun rosvot hyökkäsivät temppeliin tappaen ylipapin, kissa puolusti papin ruumista jolloin sen turkin väri muuttui (Burman kissojen väritykseksi). Kissa vartioi seitsemän päivää kuollutta ennen kuin itse kuoli ja vei ylipapin hengen mukanaan paratiisiin.
Kelttien ja skandinavian uskomuksissa on pieniä viitteitä Egyptin Bast-jumalattaren suuntaan. Kissa maallisen ja taivallisen elämän välittäjänä on mukana myös pohjoisen jumalattaressa Freyassa. Freyan vaunuja vetävät kissat tai ilvekset. Freya on hedelmällisyyden jumalatar ja erityisesti naisten suojelija.
Jokainen tuntee uskomuksen "musta kissa tuo huonoa onnea". Tämähän juontaa juurensa pimeälle keskiajalle, jolloin noitaroviot roihusivat. Tämä ajanjakso kesti ainakin 300 vuotta ja alkoi 1 400 -luvulla. Tänä aikana myös noitien kissoja vainottiin ja niitä pidettiin noidan neuvonantajana tai palvelijana. Joskus jopa itse paholaisen ruumiillistumana. Noita saattoi muuttua itse kissaksi ja kulkea tekemässä kolttosiaan uudessa hahmossaan. Erityisesti mustat kissat olivat tappolistalla. Toisinaan kävi niinkin että mustan kissan pelasti varmalta kuolemalta pienikin valkoinen läikkä turkissa, joka osoitti, ettei kissa ollut läpeensä paha.
Kissat olivat tyypillisiä mutta eivät ainoita vainottuja noitien seuralaisina pidettyjä eläimiä. Usein vaikka noitien juhlista kertovissa kuvissa nähdään koira, pöllö, korppi tai hiiri mukana taioissa avustamassa. Myös lumikot, vuohet, kaniinit, siilit ja rupisammakot katsottiin sopiviksi noitien apulaisiksi. Näitä noitien ystäviä oli todisteina 1 600 -luvun Englannin noitaoikeuden käynneissä. Tällainen tapa langetti usein epäilyksen varjon ihmisten päälle, jotka olivat kiintyneitä lemmikkeihin.
Noitatapaukset saattoivat olla yksinelävä nainen, joka oli ottanut huostaansa kulkukissan. Nainen ruokki ja osoitti huolenpitoa kissaa kohtaan. Naimattomat naiset olivat muiden ihmisten mielestä kummajaisia. Nämä joutuivat hankkimaan elantonsa yleensä tekemällä yrteistä rohtoja. Heitä usein alettiin epäilemään noidiksi ja samalla epäilyksen alaiseksi joutui lemmikkikin. Näin kävi kuitenkin aina myös muille eläimille, joita oli epäiltyjen hallussa.
Kaikkein suurimmat epäilykset herättivät aina sarvipäiset kotieläimet kuten vuohi. Kissaa ei vainottu noidan apurina sen enemmän kuin muitakaan eläimiä. Noitien kohtalona oli kuolema roviolla; heidät poltettiin elävältä. Samoin kävi heidän lemmikkinsä. Oli se sitten kukko, sammakko tai kissa.
Dianalla oli enemmän yhteyksiä kissaan; hänen kerrottiin voivan muuttua kissaeläimeksi ja hänellä oli kissoja lemmikkeinä. Dianaa on myös syytetty noituudesta ja yksi hänen monista tehtävistään oli manalan hallitseminen. Näitä ihmisten mielissä sekoittuneita jumalattaria ihmiset palvelivat. Kun kissa liittyy aika vahvasti tähän kuvioon, siitä tuli syntipukki.
Edellinen saattaa selittää jotkin Johannes Kastajanpäivänä pidetyt kissanpolttajaiset, joissa korostettiin kristinuskon voittoa pakanallisesta Freyasta. Kissanpolttajaisia pidettiin myös sadon suojelemiseksi tai ehkä kulkutaudin torjumiseksi. Ne olivat suuria rovioita, joissa koko kaupungin väki juhli. Rovioita oli paljon Ranskassa. Niissä heitettiin kissoja, yleensä taikalukuinen määrä esimerkiksi 13, kirkon tornista alas torille, suureen tuliröykkiöön tai ne tukahdutettiin savuun korissa, jota pidettiin tulen yllä.
Shakespeare viittaa myös tunnettuun sananlaskuun "kissa, joka söisi kalaa, muttei kastaisi kynsiään". Tämäkin sananlasku ilmaisee huvittunutta hyväntahtoisuutta, jossa ei ole jälkeäkään peloista kauheaa paholaisen ruumiillistumaa kohtaan. Kirjalliset tuotteet eivät sisällä viittaustakaan että ihmiset olisivat kammoksuneet kissaa. Tavallinen kansakaan ei vihannut kissaa, he tiesivät että siitä oli enemmän hyötyä kuin haittaa.
Kun barbaarikansojen vaellusten myötä alkoivat rotat levitä Eurooppaan, säädettiin kaikkialla Pohjanmereltä Adrianmerelle lakeja kissan suojelemiseksi. Walesissa oli 1 000 -luvulla voimassa laki, joka sääteli kissanpennun hintaa. Korkeampi hinta sallittiin heti, kun kissa oli pyydystänyt ensimmäisen hiirensä. Ristiretkien aikana tuli uusi rottalaji; musta rotta, Eurooppaan. Rottia oli niin paljon Saksassa, että unen turvaamiseksi piti olla kissa makuuhuoneessa. Tänä aikana kissaa suosittiin ja rakastettiin.
Vuonna 1 730 tuli Brittein saarille ruskean rotan mukana rutto. Pelättiin, että 1 600 -luvun suuri rutto toistuisi. Olosuhteet kaupungeissa olivat rotalle loistavat; jätteet heitettiin suoraan kadulle likavesikaivotkin olivat avoimet. Kissa oli ihanteellinen pyydystäjä tälläisissa oloissa. Asenteet kissan suhteen oli vieläkin estyneet: kissaa pidettiin epäluotettavana, pahankurisena, varastelevana ja viekkaana. Mutta vaikka kissa olikin sen ajan ihmisten mielestä petollinen kotieläin, oli se ainoa, joka pystyi suojelemaan ihmistä rottien mukana kantamilta taudeilta tappamalla niitä. Kissa oli vain älymystön lemmikkinä vuosisadamme alkuun asti.
Kissa pääsi taas suosioon, kun kirkko alkoi 1 700 -luvulla hellittää otettaan ihmiskunnasta ja siirtyi kantamaan huolta omista sisäisistä vaikeuksistaan. Erityisesti Ranskan ja Englannin yläluokat suosivat kissaa. Kissat olivat aiheena maalauksissa ja saduissa. Esimerkkinä Saapasjalkakissa, jonka kirjoitti Charles Perrault. Kirjan ensimmäinen painos ilmestyi 1 697. Kissojen hyvistä ominaisuuksista alettiin kertoa lapsille.
Tarinoissa ylistettiin kissan puhtautta ja huolenpitoa, jota se osoittaa pennuistaan. 1 800 -luvulla heräsi myös kiinnostus eri kissarotujen kehittämiseen. Silloin oli eksoottisten kissojen omistaminen muotia, ja perustettiin myös erilaisia kissayhdistyksiä. Ensimmäisen kissanäyttelyn järjesti Harrison Weir Lontoossa 1 870.
Kun Eurooppa alkoi teollistua ja kaupungit kasvaa, oli kissoilla jälleen kysyntää "ammattinsa" vuoksi. Niitä tarvittiin varastoissa, toimistoissa, kirjastoissa ja ratapihoilla. Ranskan valtionpainatuskeskuksessa kissat pitivät kuria hiirille paperivarastoissa. Englannin postilla oli myös kissoja. Amerikassa kissat ovat työskennelleet öljy- ja voimayhtiöissä. Niitä pidetään nykyaikanakin monissa liikkeissä ja tehtaissa.
Kissoja on tarvittu laivoissa muonavarastojen ja lastien vartioijina. Ranskassa käytäntö säädettiin pakolliseksi 1 600 -luvulla. Vielä 1 900 -luvun alussa Le Havren satamassa oleskeli kymmeniä kissoja valmiina merelle.
Kissoja alettiin myös käyttää mainoksissa. 1 900 -luvun alussa kissat alkoivat myydä maitoa, liedenkiillotetta, teetä, makeisia, kenkiä, savukkeita ja mattoja; kaikenlaista. Suomen vanhin rekisteröity tuotemerkkihän on Kiss-Kiss-karkki. Kissat ovat myös ilmestyneet paljolti viihdekirjallisuuteen: sarjakuviin ja romaaneihin sekä elokuviin.
Kiss-Kiss -karamelli on alun perin jo vuodelta 1897.
Käsitys siitä, kumpi sukupuoli oli parempi pyytäjä on vaihdellut ihmisten mukaan. Yleinen käsitys oli että rottakissan piti olla ruma. Useimmiten valittiin monivärinen kissa. Samoin uskottiin että kissa, jolla oli musta tai kirjava kitalaki oli hyvä rottakissa.
Kissan piti olla myös hoikka ja pitkäjalkainen että lyhythäntäinen, ellei jopa hännätön. Tämä uskomus johti joskus hännänkatkaisuun kirveellä. Keino jolla testata hyvä kissa oli heittää se seinään; laiska putosi alas, mutta hyvä katti tarttui seinään kiinni.
Laajalle levinnut ajatus oli että kissanpennusta piti maksaa neulan, jolloin kissasta kasvaisi kunnon hiirenmetsästäjä. Se on pyydystänyt rotat ja hiiret vilja-aitoistamme, mutta kemiallisten torjunta-aineiden käytön jatkuvasti lisääntyessä on luonnollinen hiirenpyydys saanut jäädä ihmisen seuralaiseksi.
Lähde: https://www.tiedonportailla.fi/kissat/historia.html
Lähteet:
"Kissa eri muinaiskulttuureissa" on kokonaan Niina Anttilan kirjoittama ja hänen luvallaan tällä sivulla.
kilparis@mail.com | 041 716 0583
Maatiaiskissat - takaisin etusivulle
© 2026 Maatiaiskissat