Koiratori.com - Suomen vilkkain koirailmoitus-sivusto. Mediatiedot.

SIIRRÄ TÄMÄ ILMOITUS ETUSIVULLE

MYYDääN kultainennoutajamix - -
(Täysikasvuisena: keskikoko)

Ilmoitus numero 83966 jätetty 08.10.2019
Tätä ilmoitusta on katsottu nyt 5622 kertaa.

MYYDääN kultainennoutajamix www.koiratori.com-ilmoitus Nyt niitä ihania odotettuja noutajamix-pentuja on. Kotimaisia ovat. Pennuissa 50 % kultaistanoutajaa ja muutenkin hieno mix. 

varattavissa vielä narttuja ja uroksia. Yksi keltainen narttu, muut pennut mustia. Luovutus 10. Marraskuuta.

kuvissa näkyvät vanhemmat ovat itsekin mitä kilteimpiä ihastuttavia noutajamixejä.

eli pennuissa itsessään on kultaistanoutajaa 2/4 ja sileäkarvaista noutajaa 1/4. Noutajaa on siis yhteensä 3/4.

loppu 1/4 koostuu puoliksi suomenajokoirasta sekä berninpaimenkoirasta, mitkä tuovat hyvän lisän noutajien geenipooliin.

pennut kasvavat kodissa, hoidetaan hyvin ja madotetaan ohjeiden mukaan. Sopivat perheisiin ja monenlaiseen menoon, niin kuin noutajien pitääkin. Tulethan mieluiten paikan päälle tekemään varauksen ja valitsemaan oman palleroisesi. Voin laittaa myös kuvia, jos et pääse katsomaan.

varausmaksu on 140 e. Luovutuksen yhteydessä maksetaan loppuhinta 840 e. (ei osamaksua)

olisi kiva kuulla pennun tulevasta kodista. Laita viestiä tästä ilmoituksen kautta, niin lähetän lisää kuvia ja tietoja. Pennut ovat jo näistä kuvista hurjasti kasvaneet.

Nyt niitä ihania odotettuja noutajamix-pentuja on. Kotimaisia ovat. Pennuissa 50 % kultaistanoutajaa ja muutenkin hieno mix.

varattavissa vielä narttuja ja uroksia. Yksi keltainen narttu, muut pennut mustia. Luovutus 10. Marraskuuta.

kuvissa näkyvät vanhemmat ovat itsekin mitä kilteimpiä ihastuttavia noutajamixejä.

eli pennuissa itsessään on kultaistanoutajaa 2/4 ja sileäkarvaista noutajaa 1/4. Noutajaa on siis yhteensä 3/4.

loppu 1/4 koostuu puoliksi suomenajokoirasta sekä berninpaimenkoirasta, mitkä tuovat hyvän lisän noutajien geenipooliin.

pennut kasvavat kodissa, hoidetaan hyvin ja madotetaan ohjeiden mukaan. Sopivat perheisiin ja monenlaiseen menoon, niin kuin noutajien pitääkin. Tulethan mieluiten paikan päälle tekemään varauksen ja valitsemaan oman palleroisesi. Voin laittaa myös kuvia, jos et pääse katsomaan.

varausmaksu on 140 e. Luovutuksen yhteydessä maksetaan loppuhinta 840 e. (ei osamaksua)

olisi kiva kuulla pennun tulevasta kodista. Laita viestiä tästä ilmoituksen kautta, niin lähetän lisää kuvia ja tietoja. Pennut ovat jo näistä kuvista hurjasti kasvaneet.

Hinta: 980
Paikkakunta: Pirkanmaa

Ilmoittaja: noutajamixpennut
Puhelin:
Lähetä sähköpostia ilmoittajalle.
Kotisivut:


Valitse kuinka kauan haluat ilmoituksen olevan www.koiratori.com etusivulla.
Maksa joko tili/pankkisiirtona tai luottokortilla.

Maksa tili/pankkisiirtona tästä:

7 vrk = 7,00 €
Perus.

Valitse tästä!

15 vrk = 14,00 €
Säästä 7 %

Valitse tästä!

30 vrk = 25,00 €
Säästä 17 %

Valitse tästä!

Muu aika 1 €/vrk.
Custom.

Valitse tästä!

Jos maksat tilisiirtona niin valitse haluttu kesto klikkaamalla yllä olevia vaihtoehtoja.
Saat maksutiedot, jolla voit maksaa ilmoitusmaksun.

Maksa luottokortilla tästä:

Maksa luottokortilla, Visa, Mastercard ym
Ilmoituksen kesto

Huom! Et tarvitse PayPal-tiliä,
valitse seuraavalta sivulta
"Don't have a PayPal account".
[apua]

Maksun jälkeen ilmoitus muuttuu varmistetuksi etusivuilmoitukseksi, joka pysyy etusivulla maksetun ajan.
Maksetun ajan jälkeen ilmoitus muuttuu takaisin normaaliksi, maksuttomaksi ilmoitukseksi.

Koiratori.com-etusivu | Koiratori.com-mediatiedot


Koiratori.com ylläpitäjä ei vastaa ilmoitusten poisjäännin aiheuttamasta vahingosta. Koiratori.com ylläpitäjä ei vastaa ilmoitusten sisällöstä tai sisällön oikeellisuudesta.
Koiratori.com pidättää oikeuden hinnanmuutoksiin ilman eri ilmoitusta, hinnanmuutokset astuvat voimaan heti ja koskevat kaikkia ilmoituksia, joita ei ole käsitelty ennen muutosta.
Maksuja ei voi jälkikäteen perua eikä maksuja hyvitetä. Jos esimerkiksi etusivuilmoituksen maksun yhteydessä ilmoitetaan väärä ilmoitusnumero ei Koiratori.com ole velvollinen hyvittämään virhettä tai huomioimaan virhettä.